31. toukokuuta 2010

Kaikenkarvaisia elukoita

Joo, elikkä päätin nyt tehdä ihan erikseen tällasen tekstin lemmikeistä! Ei varmaan kiinnosta juurikaan ketään, mutta ajattelin vähän kertoa ja lisätä kuvia mun kolmesta pupuliinista ja muusta mun lemmikkihistoriasta :-D Alettakin voi kertoa vähän Nellasta ja muista aiemmista lemmikeistä ;)

Ensimmäinen lemmikki, jonka sain on Kreeta niminen Kreikan maakilpikonna. Se on jo aika vanhus, 10-vuotias, tosin siihen nähden että nää elukat voi elää helposti 50-vuotiaiksi niin toi 10v on aika vähän! Valitettavasti en löydä tältä koneelta kuvia tästä elukasta.

Noh, eihän tää yks matelija tietenkään riittänyt, joten päätettiin hankkia ulkokaneja. Ulkokanit siis on tällasia vähän isompikokosempia pupuja, jotka elää ihan talvellakin ulkohäkissä. Aluksi tuli vaan kaksi pupua, Otto ja Selma. Selma ehti olla meillä alle puoli vuotta, kunnes menehtyi syystä jota ei saatu selville. Selma oli kuitenkin todella pieni, eikä kasvanut oikeaan kokoonsa ikinä, eli luultavasti jokin häiriö oli kyseessä.

Tässä pari kuvaa pikku-Selmasta





Eli ihan pieneltä sisäkanilta näyttää, vaikka kokoa olisi pitänyt olla reilusti enemmän. :/
Ennen kuin Selma kuoli, ehdittiin hankkia kolmas kani, Ullis. Täähän sattu aika "hyvään" aikaan, koska Selman kuoltua Otto olis jäänyt muuten ihan yksin ilman kaveria.
Noh, tietenkin piti sitten saada vielä lisää pupuja näiden lisäksi, ja hankittiin sisarukset Muru ja Max.

Maxin sisko Muru valitettavasti myös kuoli n.4 vuoden ikäisenä tässä ihan viime helmikuussa. Yleensä nää isommat kanit kuoleekin aika nuorena, eli tossa 4-6 vuoden ikäisinä..

Tässä kuva Murusta ihan poikasena



Nyt meillä siis on tällä hetkellä Otto, Ullis ja Max ja tietysti toi kilpikonna :-) Otosta ja Ulliksestakaan en löytänyt tältä koneelta valitettavasti kuvia, lisään myöhemmin.

Tässä kuva Maxista



Nää kanithan on myös aika helppohoitosia, eli näähän syö ihan perus porkkanaa,näkkäriä,salaattia,kurkkua ja rehua.. Häkin siivous ei tosiaan mitään herkkua ole, mutta ainahan tää varjopuoli löytyy kaikesta :)
Huh, onpa ollu erityisen kiireisiä päiviä! Viimeisiä kokeita, duunia ja kaikenlaista..
Koulun puolelta sen verran, että tänään mulla oli terveystiedonkoe, jonka osasin loistavasti tai ainakin luulisin niin :-D Aletalla oli filosofiankoe, joka myöskin meni kuulemma tosi hyvin!
Duunin puolellakin alkaa mennä paremmin, lehtiä myin tänään 6kpl joka on sinäänsä aika suuri saavutus mulle, koska yleensä saan myytyä n.3 lehteä. :O

Oltiin kattomassa tänää myös Janin kanssa futista, entisen joukkueeni peliä Fc Honka Players vs. HPS ja voitto tuli kotiin! :) Oli ihan mukavaa katsella pitkästä aikaa peliä, tosin tuli vähän haikea fiilis ja ikävä ylipäätänsä jalkapalloa ja jengiläisiä.




Olen tässä nyt sitten myös melkein terve, viikon ajan oli flunssaa ja rajua yskää joka ei millään meinannut lähteä pois. Lääkäri määräsi antibiootit sun muut, mutta en raaskinnut aloittaa kuuria koska olen vähän epäilevä siitä, että lääkäri aluksi toteaa flunssani virusperäiseksi johon ei todellakaan lääkkeet auta, mutta lopuksi silti määräsi antibioottikuurin, höpöhöpö sanon minä! Tänään sitten vihdoin uskaltauduin ekaa kertaa viikkoon lähteä iltalenkille, toivottavasti ei tule takapakkia.

Tästä viikosta vielä sen verran, elikkä ylihuomenna viimeistä koetta viedään, torstaina on jonkinlainen koulun monitoimipäivä ja ajateltiin lähteä Suomenlinnaan jonka jälkeen lähdemme syömään kaveriporukalla SantaFe- ravintolaan! Oon itse käynyt kyseisessä ravintolassa joskus vuosia sitten ja muistan paikan tunnelmallisena ja mukavana. Perjantaina Jani valmistuu, tittidii! Tosin hän ei juhlista tätä mitenkään suuremmin tai juhlia ei ainakaan ole tulossa. Lauantaina juhlitaan - isosiskoni ylppärit ja tupa täyteen vieraita, jonka jälkeen varmaankin juhlistamaan kesäloman alkua.



Oikein hauskaa toukokuun viimeistä päivää, toivotaan yhdessä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä! Tässä vielä yksi talvinen kuva, joka saa ihmiset varmasti nauttimaan kunnolla jokaisesta kesäpäivästä! (Kuvassa näkyy kaunis takapihamme :-D)



-Krisse

23. toukokuuta 2010

Viikonloppu

Nyt on taas viikonloppu ohi, ihanan rennoissa merkeissä se vietettiinki.
Oltiin lauantaina minigolfaamassa Minä, Nico, Krisse ja Jani. Kyllä ihan hyvin meni pitkästä aikaan, tosiaan kun vuos sitten viimeksi pelannut. Olin iha innoissani ku tuli muutaman kerran hole in one ! Mutta pakkohan se on tulokset kertoo... Krisse voitti 69 pisteellä, toiseksi tuli Nico 70 pisteellä, kolmantena minä 71 pisteellä ja viimeiseksi Jani 80 pisteellä :D Enpäs sitten ollutkaan niin hyvä kuin ajattelin, mutta voitto sitten ensi kerralla ;)
Minigolfauksen jälkeen lähettiin oittaalle grillaamaan makkaraa ! Sää ei kyllä suosinut meitä, koska rupes sitten satamaan oikein kaatamalla. Mutta sehän ei meidän grillaamista estänyt, koska oittaalla on hyvä grillikatos :) Ainoo asia mikä nyt kesän alkamisessa ÄRSYTTÄÄ ovat HYTTYSET ! Niitä oli sitten joka puolella. Onneks hyttyset sit lähti ku meil oli aikamoinen nuotio siinä, Nico innostu vähän laittaa puita siihen. Naamaaki poltti niin paljon ettei ees pystyny istuu siinä nuotion lähellä. Ja mä sitte onnistuin myös tiputtaa mun ekan makkaran maahan, eikä sitä voinu enää syödä ku se oli ihan hiekassa :(

Se oli semmonen viikonloppu se.. Huomenna takas arkeen, ja koeviikkoki alkaa keskiviikkona. Eli se on sitte kokeisiin lukemista ja duunia !

-Aletta

18. toukokuuta 2010

Duunia duunia

Hejssan,
elikkä Aletta ja Krisse sai tänään töitä Mediapexiltä, jeejee! Paljon oon lukenu paskaa tästä duunista, mutta aateltiin ainakin kokeilla. Tänään ensimmäisenä päivänä ei saatu ylläriylläri mitään myydyksi, mutta luottavaisin mielin odotellaan lehden vaihtumista jotta saatais myyntiä nousemaan. Aluksi vähän jännitti soittaa, mutta nyt myyntipuhe sujuu jo melkein ulkoa ;D Todella moni ihminen jaksoi kuunnella koko selostukseni läpi, mikä tuli aika yllätyksenä. Odotin, että monet olisivat sulkeneet luurin samantien kun kuulevat mitä asia koskee.. Mutta kaiken kaikkiaan iloisin ja innokkain mielin mennään torstaina työvuoroon :)





Aamulla heräsin kauheaan kurkkukipuun ja allergiseen yskään, joten päätin jäädä kotiin lepäilemään. Luulen että sairastelu johtuu toissapäiväisestä pitkästä juoksulenkistä, kun en muistanut silloin ottaa allergia/astmalääkkeitä. Noh, nyt on ainakin hyvä syy olla menemättä lenkille pariin päivään, vaikka kyllä tekisi mieli ;D

Ainiin, tänään sain myös uuden puhelimen SAMSUNG S5600
tässä vielä kuva siitä



- Krisse

17. toukokuuta 2010

Voitto !

Voitin sitten TANNING PARTY kilpailun ! Aivan mahtavaa. Kilpailu oli kuukauden käynnissä Facebookissa ja se kuka keräsi eniten kavereita ruiskurusketus.fi ryhmään voitti, ja sehän oli minä :) Sain kerättyä 65 kaveria, ja olin ylivoimaisesti voittaja. Hyvältä tuntuu ! Eli siis voitin ruiskurusketuksen itselleni ja 10 kaverilleni, eli tyttöjen ilta tulossa ja nautitaan palkinnosta!(he tulevat tekemään sen meille kotiin) Ja tottakai krisse on mukana jakamassa palkintoa !



- Aletta

16. toukokuuta 2010

Aurinkoa ja grillausta



Kahden päivän loma (to ja pe) sekä viikonloppu vietettiin Aletan kanssa kaveriporukalla lähinnä ulkona. Grillattiin makkaraa sekä nautittiin aurinkoisista päivistä ja lauantaina oltiin Janin siskon ja veljen tupareissa. Enää viikko normaalia koulua ja sen jälkeen on koeviikko, niin kesäloma voikin alkaa! :)

Minä ja Jani oltiin tänään larun rannassa ottamassa arskaa, meri oli vielä aika kylmää joten ei sentään uskaltauduttu menemään uimaan ;) Oli kuitenkin joo tosi lämmin ja rusketuskin tarttui aika mukavasti. Tänään huomasin myös että nyt on ihan kunnolla vihreät lehdet puissa, ihanaa. Oikein kesäisiä päiviä kaikille!

-Krisse

12. toukokuuta 2010

Aletta jatkaa "Meidän tyyliä kuvina" :)

Eli, tähän alkuun voisin näyttää teille vähän mun Guess juttuja, oon aika hulluna Guessin kamoihin :)

Ensimmäinen laukkuni, toinenkin löytyy mutta kuvaa en jaksanut ottaa


Tässä on mun meikkipussi


Guessin lompakkoni


Tollasta löytyy tällä hetkellä, toivottavasti saan hommattua lisää :)
Korumaailmaan jos mennään, niin mä en oikeastaan kauheen paljon koruja käytä, mutta jonkin verran kyllä. Tässä vähän esimakua mun korumausta :


- Aletta

Meidän tyyliä kuvina

Eli nyt aateltiin pistää tänne tällanen vaatekaapin esittely. Tehtävän aloittaa Krisse !

Myöhemmin siis nähdään mun vaatteita (sitten kun tyhjennän vaatekaappini), mutta nyt laitan pienen esittelyn mun koruista :-)












^melkein kaikki napakorut oon saanut Janin siskolta, kiitos Mialle :)


PS: Pakko vielä ihan lopuksi laittaa kuva uusista sandaaleista jotka tilasin H&M:ltä! :D Ehkäpä kohta pääsee käyttöönkin kun kesä lähenee..



-Krisse

11. toukokuuta 2010

Aletta kuittaa

Tänään oon innostunu niiiin paljon auringosta ja kesästä, koska tännehän on luvattu viikonlopuksi +25 ! Aivan mahtavaa, toivottavasti pitää paikkansa, koska mä haluan rusketusta. Mua ärsyttää ku oon ihan kalkkilaivan kapteeni, solariumiin vois kyllä mennä. Miksen mä vois olla koko ajan noin ruskea kun tossa kuvassa (otettu viime kesänä bulgariasta, anteeks ku oon välillä niin kuvauksellinen) :


Joo ei tosta sit sen enempää. En oo pitkään aikaan nauranu komedialeffalle niin paljoon ku tänää, nimittäin päätettiin Nicon kanssa katsoa Bruce taivaanlahja !

Tossa just krisse kirjotteli huoneen sisustuksesta... Mites tää mun huone ? Se on ku räjähtäneen pommin jäljiltä, ja tosiaan mun huone huutaa uutta sisustusta :D Ehkäpä mä jaksan enemmän panostaa huoneeseen, tai ylipäätänsä sisustukseen sitten kun muutan omilleni.

Ja tässä loppu piristys (;

Krisse ja sisustaminen

Päätin laittaa tänne hieman kuvia huoneestani, sillä rakastan yli kaiken sisustamista. Huoneeni ei ole todellakaan mikään "supermoderni", mutta viihdyn siellä itse todella hyvin. Huom. bongaa maapallo joka oli väliaikaisesti hyllylläni! :-D

Tältä näytti huoneeni muuttovaiheessa



Ja nyt huone on tällainen


Sänky on aivan liian pieni ja uutta etsiskelenkin, mutta enpä minäkään mikään jättiläinen sentään ole! :) Iso sänky tosin näyttäisi sisustuksenkin kannalta mielestäni hienommalta.

Innostuin ja etsin vielä minua miellyttäviä sisustusratkaisuja ja ideoita, jotka ovat moderneja sekä sävyiltään maanläheisiä. Viimeisen kuvan valitsin sen ihanien värisävyjen perusteella, I like!




10. toukokuuta 2010

Aletta

Heissan! Eli mä voisin tässä myös kertoa vähän itsestäni. Eli nimeni on Aletta (kyllä, olen ihan suomalainen), ja lempinimi toimii nimellä Atti. Opiskelen lukiossa, samassa kuin Krisse. Olen tämä tummempi osapuoli meistä kahesta, eli brunette. Pituutta minulta löytyy semmoset 166 cm ja siihen mahtuu paljonkin luonteenpiirteitä. Yleensä olen iloinen, sosiaalinen ja rauhallinen, mutta semmonen jämäkämpi puolikin löytyy, Krisse sen ainakin tietää :D
Vaikka pieni tauko onkin ollut, niin olen harrastanut 9 vuotta tanssia, melkeinpä ihan kaikkia lajeja, mutta pääosin tanssiharrastukseni painottuu hiphop- ja streetdanceen. Salillakin tässä yritin kovasti käydä, mutta ei kiinnostus ollut siihen tarpeeksi suuri, joten lopetin.. hups :)
Ja jos muodista puhutaan, niin mä en itseasiassa pukeudu muodin mukaan, vaan ihan sillain miten ite tykkään ja mikä mun silmää miellyttää. Ja varmasti vois sanoa että menen " massan mukana ", mutta ku hetken mietin nii kyllä musta se oma tyyliki erottuu.
Seurustelen, ja olen kihloissa poikaystäväni Nicon kanssa, joka on armeijassa tällä hetkellä. Mutta hyvin mielestäni oon kestäny erossa olemisen, 9.7.2010 se on ohi :)

Ja lopuksi vielä kuvia musta!




Krisse

Ajattelin tässä alussa nyt esitellä hieman itseäni! Eli Krisse olen lempinimeltäni, oikealta nimeltäni Kristiina. Ulkonäöltäni olen melko lyhyt, n. 162cm, hiuksiltani ja luonteeltani melko blondi ja muutenkin aika tavis. Olen kiinnostunut urheilusta ja se onkin näkynyt esim. siinä että oon harrastanut vaikka mitä :) Viimeisin pitkä harrastus on ollut jalkapallo, jonka valitettavasti lopetin syksyllä 2009. Nykyään harrastan lenkkeilyä, lihaskuntoharjoittelua, kaikenlaista hyötyliikuntaa ja salikorttikin vielä löytyy. Salillakäynti on tosin vähän jäänyt, sillä mielestäni siellä on tosi ankeeta ja tylsää, varsinkin nyt kun kesä tekee alkuaan. Tykkään siis paljon mielummin urheilla ulkona.
Kuten jo mainitsinkin, ulkonäöltäni olen aika tavis. Ostan esimerkiksi vaatteita sen mukaan, minkä tyylisiä ne ovat ja miellyttääkö ne minua, enkä sen takia että kaikki pitäisi olla merkkiä. En ole myöskään sellainen, joka seuraa kokoajan uusinta muotia vaan kokoan oman tyylini oman mieleni mukaan. Usein vaikkapa uusista vaatteista saatan kysyä mielipidettä ensin kavereiltani, mutta loppupeleissä päätän ihan oman pääni mukaan mitä ostan ja mistä ostan. En ole myöskään koskaan ollut tyyliltäni mitenkään erityisen erilainen, eli melko massan mukana on menty. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nappaisin vinkkejä lähipiiristäni, sillä osaan kuitenkin olla oma itseni. :-D
Seurustelen tällä hetkellä poikaystäväni Janin kanssa, jonka kanssa olemme viettäneet aikaa viime kesästä lähtien. Tapasimme aika jännällä tavalla, sillä Aletan poikaystävä Nico on Janin hyvä ystävä. Aletan kanssa ollaan myös hyviä ystäviä, joten "parhaat kaverit" seurustelevat poikien kanssa jotka ovat myös hyviä ystäviä.

Tässä lopuksi vielä kuvia musta!






Haha, tajusinpas just et näis kaikis kuvissa näkyy kamera :D joten pistetäänpä sen kunniaks vielä yksi kuva

Blogi syntyi!


Moikka kaikille!
Krisse ja Aletta päätti tehdä yhteisen blogin, jota molemmat päivittelee minkä kerkeää. Blogimme kertoo lähinnä meidän elämästä ja siihen kuuluvista meitä kiinnostavista asioista. Tarkotus ois vähän yrittää opetella käyttämään näitä blogitoimintoja sujuvasti, hiljaa hyvä tulee ;)

Blinkie Graphics Generator at TextSpace.net