Heippa pitkästä aikaa!
Suuret pahoittelut näin pitkästä kirjoittelutauosta, mutta eipähän tätä blogia vielä kovinkaan monikaan edes lueskele, heh:)
Paljon on sattunut ja tapahtunut kesäkuun aikana ja on ollut tosi kiireistä. Lopetimme molemmat minä ja Aletta mediapexissä työskentelyn ja tällä hetkellä olen s-marketissa duunissa, mullahan on kesän aikana valitettavasti yhteensä vaan 3 viikkoa lomaa, ei kiva mutta eivät noi työtkään mitään hirveitä ole!
Haluuko joku kertoa vähän tosta ilmasta? Missä ne ihanat aurinkoiset kesäpäivät oikein ovat :( Toivotaan että edes heinäkuun puolella ois kunnon hellettä ja aurinkoa! Tuntuu myös vähän siltä, että nyt ei oikein ole startannut kunnolla tää kesäloma mun kohdalla. Mulle nimittäin tapahtui tässä viime päivinä eräs tosi ikävä henkilökohtainen asia, jonka takia esimerkiksi urheilu on jäänyt todella vähäiseksi. Syksyllä ajattelin juosta naisten kympin, mutta saa nähdä saanko motivaationi taas nostettua, että olen valmis sitten syksyllä siihen. Oon kuitenkin tästä harmillisesta tapahtuneesta huolimatta ollut muuten todella pirtsakka, enkä onneksi ole jäänyt neljän seinän sisään ja peiton alle masentumaan. Asioilla on tapana järjestyä :-)
Viime perjantaina ystävillämme, sisaruksilla Ilonalla ja Jussilla, oli synttärit. Oli kyllä mielettömän hauska ilta, kiitos siitä kaikille ja varsinkin synttärisankareille!<3 Viihdyttäviä kuvia saamme näistä synttäreistä varmasti myöhemmin tännekkin laitettua, kuvia siis odotellessa... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti